Nyrkkeily on yksi aikojemme vanhimmista urheilulajeista ja Suomessa nyrkkeilyä onkin harrastettu jo 1900-luvun alusta. Suomen nyrkkeilyliitto on perustettu vähän tämän jälkeen vuonna 1923. Nyrkkeily on ollut mukana nykyaikaisissa olympialaisissa vuodesta 1904 lähtien. Nyt nyrkkeilyn tulevaisuus Tokion kesäolympialaisissa 2020 on valitettavasti vaakalaudalla, sillä nyrkkeilyliiton AIBA:n status ja tilanne ei tällä hetkellä ole hyvissä kantimissa. AIBA:n puheenjohtajan Gafur Rahimovin epäillään olevan liitoksissa järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Kansainvälinen olympiakomitea haluaakin AIBA:n muuttavan toimintatapojaan sellaisiksi kuin KOK haluaa. KOK onkin pyytänyt tilintekoa ja raporttia AIBA:lta koskien monia asioita kuten tuomaritoimintaa. AIBA on antanut oman raporttinsa asiasta, mutta KOK:n puheenjohtaja ei ole ollut tyytyväinen annettuun raporttiin. Käytännön toteutus kun puuttuu tämän taustalla hänen mukaansa ainakin tällä hetkellä. Nyrkkeilyturnaus Tokiossa voi toki myös tapahtua ilman AIBA:a. Nyrkkeily saa jäädä kuitenkin lajiksi Bueno Airesin nuorten olympialaisiin sillä nuoria ei voida mitenkään syyttää näistä ongelmista.

Mira Potkonen ja Elina Gustafsson Suomesta ovat kummatkin mitalisuosikkeja mitä tulee Tokion olympialaisiin. Mira Potkonen voitti MM-pronssia Rion olympialaisissa 2016. Viime kesänä kummatkin nyrkkeilijät voittivat EM-kultaa. He ovatkin maamme ensimmäiset naiset jotka ovat otelleet itselleen lajin EM-kultaa. Potkonen voitti 60 kilon sarjassa ja Gustafsson 69 kilon sarjassa. Potkonen on 37-vuotias ja Gustafsson 26-vuotias.

Naiset kuitenkin harjoittelevat tällä hetkellä sillä mentaliteetilla, että he ovat ottamassa osaa Tokion Olympialaisiin kesällä 2020.

Nyrkkeilyn aloittaminen

Nyrkkeily on hyvin vaativa harrastus joka vaatii paljon harjoittelua, mutta sen pystyy aloittamaan minkä ikäisenä tahansa ja varusteina ei tarvita kuin hanskoja, suojia ja nyrkkeilytossut. Mikäli huipulle halajaa, niin toki on hyvä aloittaa laji mahdollisimman nuorena ja harjoittelumäärät tuolloin ovat luonnollisesti melko kovat. Laji kannattaa ehdottomasti aloitta nyrkkeilyseurassa. Paras ajankohta tälle on vuodenvaihteessa tai alkusyksystä.

Nyrkkeilyssä puhutaan kahdesta eri tyylistä. On olympiatyylin, eli amatöörinyrkkeilyä sekä ammattinyrkkeilyä. Melkeinpä jokainen ammattinyrkkeilijä on kuitenkin aloittanut uransa olympiatyylin nyrkkeilyllä. Näillä kahdella lajilla on myös hieman erilaiset varusteet sekä säännöt. Niistä löytyy paremmin tietoa näiltä sivuilta.

Mikäli haluaa huipputasolle, niin siinä kohtaan psyykkinen valmennus on lähes yhtä tärkeää kuin fyysinen harjoittelu ja lepo. Psyykkinen valmennus tukee urheilijan itsetuntoa ja auttaa pääsemään yli pettymyksistä. Silloin kun positiivinen lataus ja vire pysyy yllä, niin harjoittelukin on mielekästä.

Huippunyrkkeilijöitä

Top 5 kaikkien aikojen huippunyrkkeilijään voidaan lukea urheilijat kuten Muhammad Ali, Joe Louis, Joe Frazier, Jack Dempsey ja Rocky Marciano.

Suomessa on nimekkäitä nyrkkeilijöitä myös. Mainittakoon erityisesti Eva Wahlström joka on maamme eniten menestynyt naisnyrkkeilijä. Vuonna 2015 Wahlström voitti ensimmäisenä suomalaisena ammattilaisnyrkkeilyn maailmanmestaruuden. Nyt Eva Wahlström onkin saamassa huippuottelun Katie Tayloria vastaan New Yorkissa. Katie Taylor on voittanut monta arvokisan titteliä ja yhden olympiatyylin olympiakullan. Wahlström onkin hävinnyt amatööriaikanaan Taylorille EM-kisoissa ja Mira Potkonen on puolestaan voittanut Taylorin olympiakisoissa Rio de Janeirossa.

Eva Wahlström on aloittanut ammattilaisnyrkkeilyn vuonna 2010 ja hän on nyrkkeilyt 15-vuotiaasta asti.

Nyrkkeilyn seuraaminen

Helpoin tapa seurata nyrkkeilyn otteluita on tilata itselleen Viaplay jota on helppo käyttää jonkin älylaitteen tai TV:n kautta. Viaplay lähettää suoratoistona matseja reaaliaikaisena jonka jälkeen ne ovat katsottavissa 48 tunnin ajan. Tämä palvelu ei tosissaan tarvitse muuta kuin älylaitteen ja internet-yhteyden. Operaattori DNA on nyt lisännyt jokaiseen Viasat-kanavapakettiin Viaplay-palvelun ja sen sisältö toki on siitä kiinni minkä kanavapaketin kuluttaja on tilannut. Viaplaysta pystyy urheilun lisäksi katsomaan sarjoja, elokuvia ja lastenohjelmia.